Miksi Kalkkisten maisema on niin kaunis?

Kalkkisten luonnonmaiseman helmet ovat Kalkkistenkoski ja Kymenvirta, joka avautuu uudelta maantiesillalta minkä tahansa kansallismaiseman veroisena erityisesti Virtasalmen suuntaan.Kalkkisten kulttuurimaiseman ydin on puolestaan rakennettu ja viljelymaiden reunustama harju, jota pitkin maantie kulkee. Kalkkisten kulttuurimaiseman valtakunnan tason kohde on Kalkkisten kanava.

Kymenvirta ja Virtasalmi ovat osa pitkää luode-kaakko-suuntaista murroslaaksoa, ja se määrää myös pitkälti Hopeaselän muodon. Murrosvyöhyke jatkuu viivasuorana poikki Päijänteen Kuhmoisiin Nämä murroslaaksot ovat peräisin jo kallioperän synnyn ajoilta, joten Kalkkisten maiseman suuret piirteet ovat ikivanhoja.

Jääkausiaika alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten, ja mannerjäätiköt ovat vuoroin levinneet ja vuoroin sulaneet useita kertoja kymmenien tuhansien vuosien rytmissä. Kalkkisten jääkautiset kerrostumat ovat pääasiassa syntyneet viimeisen mannerjäätikön sulamisvaiheessa yli 11000 vuotta sitten. Jääkautisen maiseman selkäranka on mannerjäätikön sulamisvesien kerrostama Kalkkisten- Nuoramoisten harju, sora- ja hiekkamuodostuma, joka paikoin leviää tasaisiksi nummiksi kuten Kuoppainkulmalla.

Kalkkisten jääkaudenjälkeinen aika alkoi noin 11300 vuotta sitten. Mannerjäätikön nopea sulaminen alkoi ilmaston voimakkaasti lämmetessä 11500 vuotta sitten, jolloin jäätikön reuna oli II Salpausselällä Vääksyn-Vierumäen linjalla. Sulava reuna saavutti Kalkkisen pari sataa vuotta myöhemmin. Kun mannerjäätikön reuna irtosi II Salpausselältä Vääksyssä, se irtautui myös Billingenin vuoren alueelta Keski-Ruotsissa, ja Itämeren altaassa ollut Baltian jääjärvi purkautui valtameren tasoon. Vesi laski nopeasti kolmisenkymmentä metriä, ja suolaista vettä työntyi Itämereen, jonka piirissä alkoi Yoldiamereksi nimitetty vähäsuolainen vaihe.

Vääksyn Aurinkovuori ja Vesivehmaankangas kerrostuivat Baltian jääjärveen vedenpinnan tasoon, mutta Kalkkisten-Nuoramoisten harjun tasanteet esimerkiksi Kuoppainkulmalla vastaavat Yoldiameren tasoa. Aurinkovuori on nykyisin 150 metriä ja Kuoppainkulman kangas noin 120 metriä merenpinnan yläpuolella. Yoldiameren aikana 11300 vuotta sitten lähes koko Kalkkinen oli veden alla. Vain korkea kallioalue kylän pohjoispuolella oli saarena samoin pienempi alue kylän koilliskulmassa. Vedenpinta oli yli 40 metriä nykyistä Kymen pintaa ylempänä.

Kalkkistenkosken vaiheet

Mannerjäätikön peräydyttyä maa kohosi nopeasti, useita metrejä sadassa vuodessa, monin verroin nopeammin kuin nykyisin. Merenpinta laski, yhä suurempia maa-alueita paljastui, ja lopulta Kalkkistenkosken kynnys 80 metrin korkeudella kohosi merenpinnan yläpuolelle noin 9800-10000 vuotta sitten. Ruotsalainen jäi Päijänteen yläpuolelle ja vesi virtasi Kalkkistenkosken kautta Ruotsalaisesta Päijänteeseen.

Kalkkistenkosken putouskorkeus kasvoi, sillä vedenpinnan lasku Asikkalanselällä jatkui, ja lopulta noin 9000 vuotta sitten vesi oli matalimmillaan 10 metriä nykyisen tason alapuolella. Tässä vaiheessa Äänekoski nousi Itämeren (Ancylusjärven) yläpuolella, ja koko Päijänne kuroutui merestä. Muutamaa sataa vuotta myöhemmin Päijänteen vesistön pohjoiset järvet, muun muassa Keitele, syntyivät, kun Pihtiputaan kynnys jäi merenpinnan yläpuolelle. Koko Päijänteen vesistö (ja myös Saimaan) laski nyt Pihtiputaan kautta pohjoiseen Pohjanlahteen.

Kun Päijänne itsenäistyi, alkoi vedenpinta nousta, koska Äänekoski kohosi ja kohoaa nopeammin kuin sen eteläpuoliset alueet. Vesi nousi eteläisellä Päijänteellä tuhannessa vuodessa kymmenisen metriä ja saavutti Kalkkistenkosken kynnyskorkeuden noin 8000 vuotta sitten. Näin päättyi ensimmäinen vaihe kosken historiassa, jakso 9800-8000 vuotta sitten, jolloin virta kävi Ruotsalaiselta Päijänteeseen.

Muinais-Päijänne tulvi Ruotsalaiselle ja myös Vesijärvelle, ja tulva jatkui vielä tuhat vuotta, kunnes vesi lopulta mursi Heinolanharjun 7000 vuotta sitten, ja koko suurjärven vedet purkautuivat rajusti Konniveteen ja Vuolenkosken kautta Kymijokeen. Kymijoki on ollut olemassa koko jääkaudenjälkeisen ajan, mutta sen vesimäärä kasvoi olennaisesti ja pysyvästi Päijänteen vesien tuomasta lisästä. Kalkkisissa oli Muinais-Päijänne ylimmillään 10 metriä kosken kynnyksen yläpuolella.

Kalkkistenkosken alue oli Muinais-Päijänteen aikana salmi, ja Päijänne ja Ruotsalainen olivat salmiyhteydessä muuallakin muun muassa Pyhäjärven kautta. Muinais-Päijänteen ranta oli Kalkkisissa nykyisen osuuspankin alapuolella, ja järvi levisi laajana selkänä Kalkkistenkosken suuntaan, kun taas jyrkkärantainen Virtasalmi oli yhtä kapea kuin nytkin. Ravioskorpi on miltei kokonaan vanhaa Muinais-Päijänteen pohjaa.

Päijänteen tyhjentyminen jatkui, koska Heinolanharju sijaitsee muuta järvialuetta hitaamman maankohoamisen alueella. Vesi virtasi Kalkkisten salmessa kohti Ruotsalaista, mutta kului noin 2000 vuotta, ennen kuin Kalkkistenkoski taas kohosi erottamaan Ruotsalaista ja Päijännettä noin 5000 vuotta sitten. Nyt siis virta kävi päinvastaiseen suuntaan kuin muutama tuhat vuotta aikaisemmin.

Kalkkistenkoskea perattiin vuosina 1832-1838, ja vesi laski Päijänteessä neljä jalkaa eli noin 1,2 metriä. Koskenniskassa on näkyvissä vieläkin louhintajälkiä. Syksyllä 1836 koko Päijänne salvattiin väliaikaisella liki 300 metrin padolla kolmeksi kuukaudeksi, minkä seurauksena vesi nousi Päijänteessä pari metriä. Nyt saatiin kosken pohja kaivettua ja louhittua syvemmäksi. Hanke oli suurisuuntainen, työmiehiäkin oli 700.

Kun Muinais-Päijänne purkautui Heinolanharjun kautta etelään 7000 vuotta sitten, päättyi myös esikeraaminen kivikausi Suomessa. Vanhimmat Muinais-Päijänteen tason alapuolella olevat kivikautiset asuinpaikat ovat kampakeraamisen kulttuurin asuinpaikkoja. Eräs edustava esimerkki on Kalkkistenkosken alajuoksulla oleva Kotasaari, jonne asutus hakeutui heti saaren paljastuttua veden alta yli 5000 vuotta sitten.

Kotasaaressa on ollut epätavallisen pitkään jatkuvaa asutusta kivikaudelta rautakaudelle ja aina nykyaikaan asti. Saari on ollut erinomainen asuinpaikka kalastuksen ja kulkuyhteyksien takia. Siis 6000 vuoden taakse ulottuu Kalkkisten tunnettu asutushistoria, mutta tätäkin vanhempi asutus on mahdollista. Löydöt vain puuttuvat ja eräänä selityksenä on Muinais-Päijänteen tulva, joka peitti vanhimmat kivikautiset asuinpaikat, ne kun säännöllisesti sijaitsivat rannan tuntumassa.

Kalkkisten kylän kohdalla vedenkorkeusvaihtelujen historia on samanlainen kuin koskenkin alueella. Missään vaiheessa ei vedenpinta jääkauden jälkeen ole ollut nykyistä alempana, vaan sitä on säädellyt kosken kynnyskorkeus. Kun tulva peitti alleen kosken, se vaikutti myös Kalkkisissa niin, että Muinais-Päijänteen ranta on noin 12 metriä Kymen pintaa ylempänä 90 metriä merenpinnasta.

Metsien historia ja suot

Metsät ovat maankamaran muotojen ja vesistöjen ohella tärkeä maiseman elementti Kalkkisissa. Kun Kalkkisten alue vapautui mannerjäätikön alta, vedenpinnan yläpuolella oleva maa oli paljas ja kasviton. Pian kuitenkin heinät ja varvut levisivät alueelle ja ensimmäisenä puulajina koivu ja pian myös haapa. Kasvilajien tulojärjestyksen määräsi niiden leviämisnopeus, sillä ilmasto oli heti jäätikön häviämisen jälkeen lähes yhtä suotuisa kuin nykyisinkin.

Metsät pysyivät koivuvaltaisina tuhat vuotta, kunnes runsaat 10000 vuotta sitten levisi mänty voimalla alueelle ja taas tuhat vuotta myöhemmin leppä. Metsät muuttuivat lehtipuuvaltaisiksi, mänty väheni, koivu lisääntyi ja puulajikirjoon kuuluvat myös jalava ja pähkinäpensas.

Noin 7500 vuotta sitten tuli lehmus alueelle, ja nyt lämpökautinen metsä oli rehevimmillään. Kuusi kuitenkin puuttui vielä tyystin. Kun Muinais-Päijänteen tulva saavutti huippunsa ja Heinolanharju puhkesi 7000 vuotta sitten oli jääkauden jälkeinen ilmasto lämpimin; kasvukauden keskilämpötilat olivat kaksi astetta korkeampia kuin nykyisin.

Ilmaston vähittäinen viileneminen alkoi noin 6000 vuotta sitten, ja samoihin aikoihin levisi myös kuusi Kalkkisten metsiin. Tätä on tutkittu muun muassa Lahnalammen pohjakerrostumissa säilyneiden siitepölyjen avulla. Lahnalammen pohjakerrostumista on myös ajoitettu Muinais- Päijänteen tulvaa. Lahnalampi sijaitsee Kopsuon tien varressa noin kolme kilometriä Kalkkisten kylältä.

Kuusi valtasi alaa lehtipuilta, ja siitä tuli pian metsien valtapuulaji. Salaman sytyttämät palot hävittivät säännöllisesti suuriakin metsiä, joiden uusiutuminen alkoi lehtipuilla, kunnes lopulta vuosikymmenien kuluttua oltiin taas vanhan metsän kuusivaiheessa.

Soistuminen on vaikuttanut maisemakuvaan koko jääkaudenjälkeisen ajan. Kalkkisten suoala on vain muutamia prosentteja maa-alasta, kuten muuallakin Päijät-Hämeessä, ja kaikki kylän suot ovat menettäneet luonnontilansa. Muinais-Päijänteen yläpuolella merkittävä osa pelloista on turvepohjaisia, ja loput suot on ojitettu metsänkasvatukseen.

Kalkkisten suurin suo on Rehtsuo kylän pohjoislaidalla. Sen pinta-ala on 94 hehtaaria, ja turvetta on paksuimmillaan mitattu 7,3 metriä. Rehtsuo on kauttaaltaan ojitettu, ja se on nykyisin mäntyvaltainen turvekangas. Avointa suomaisemaa ei Kalkkisissa enää ole.

Ihminen maiseman muokkaajana

Kalkkisissa on asuttu yhtäjaksoisesti kivikaudelta alkaen, vähintään 6000 vuotta. Esihistoriallinen väestö eli metsästyksellä ja kalastuksella, ja sen jättämät merkit maisemassa olivat merkityksettömiä. Osa metsäpaloista saattoi olla tarkoituksella sytytettyjä suurriistan ajamiseksi, mutta niiden erottaminen luonnon kuloista ei ole mahdollista.

Vasta kaskiviljelyn ja lopulta peltoviljelyn aika muutti Kalkkisten maiseman luonnon tilaa oleellisesti. Varhaisimman maanviljelyn vaiheita Kalkkisissa ei ole tutkittu, mutta muualla Päijät- Hämeessä tehdyt siitepölytutkimukset osoittavat, että varhainen kaskiviljely alkoi rautakaudella ehkä 600-luvulla jKr.

Viljely voimistui vasta 1000-1200-luvuilla, jolloin se jo osittain oli peltoviljelyä. Asikkalan historian mukaan Kalkkisissa oli 1500-luvulla vain pari veroa maksavaa taloa, ja on selvää, että maisema oli hyvinkin suljettu ja metsävaltainen. Peltoviljely voimistui 1500-luvulta alkaen rinnan yhä voimaperäisemmäksi käyvän kaskiviljelyn myötä.

1700-luvulla ja erityisesti 1800-luvulla kaskettava ala oli laajentunut ja kaski kierto lyhentynyt niin paljon, jopa 15-20 vuoteen, että Kalkkisissa sen paremmin kuin muuallakaan Hämeessä ei ollut kunnon metsiä juuri lainkaan, kun mäntymetsiä kuluttava tervanpolttokin oli voimissaan. Maisema oli avoin ja pusikoitunut, nuoret metsät lehtipuuvaltaisia. Metsän hävityksen takia kaskeaminen lopulta kiellettiin lailla 1890-luvulla, mutta kokonaan se ei unohtunut vielä 1900-luvun alkupuoliskollakaan.

Tultaessa 1900-luvulle Kalkkisten kylämaisema oli paljon avoimempi kuin nykyisin. Karjan laiduntaminen piti metsät osaltaan avoimina ahoina. Myös kylän rakennuskanta oli tihein, kun maatalous työllisti suuren joukon väkeä, joka tarvitsi asunnon ja siihen kuuluvan pihapiirin.Metsittyminen ja maiseman sulkeutuminen alkoi 1960-luvulla. Kalkkisten kylää ympäröivissä metsissä on paljon vanhoja rakennuksia muistona nykyistä laajemmasta kyläaukeamasta.

Lyhennelmä professori Matti Saarniston tekstistä. Saarnistoilla on vapaa-ajan asunto Kalkkisissa.