Kalkkisten Nuorisoseuran Pörskälän juuret 1900-luvun alussa

Pöytäkirja Kalkkisten Nuorisoseuran perustavasta kokouksesta päivättiin Uudessakartanossa (nyk. Kempin kartano) 22.1.1918. Pian perustamisen jälkeen nuorisoseura sai lahjoituksena Pörskälän tilan päärakennuksen Sipi Koskiselta. Toiminta pääsi käyntiin Pörskälän mustassa tuvassa, johon oli rakennettu näyttämö. Toimintamuodoiksi määriteltiin kotiseutututkimus, raittius- ja siveystyö, voimistelu ja urheilu, laulu ja soitto, näytelmäharrastus ja maatalouden neuvonta.

Oman seurantalon vihkiäiset pidettiin 7.9.1919. Talo oli kaunis: siinä oli aumakatto, katettu päreellä. Harjaa koristi aaltokuvioinen kattoratsastaja,  jonka keskellä oli viiritanko. Ikkunoiden pielet oli tyylitelty lyyran muotoon…  Vanhasta Pörskälästä tontille jäi osa erilliseksi ravintola-huoneeksi.

Nimeä talolle haettiin kilpailulla, mutta ehdotuksista ei valittu mitään. Päädyttiin siihen, että käytetään edelleen jo tutuksi käynyttä nimeä Pörskälä.

Seuralla oli heti ensimmäisestä toimivuodesta oma sanomalehti, joka ilmestyi yhdistyksen kuukausikokouksiin käsin kirjoitettuina Pörskälän Sanomina. Lehdessä julkaistiin runoja, pakinoita, matkakertomuksia ja eri opintokerhojen materiaaleja. Lehti ilmestyi 1950-luvulle saakka.

Taloa laajennettiin 1920-luvun lopulla. Siihen saatiin uusia huoneita ja keittiö- ja ravintolatilat. Talosta tuli L-muotoinen. Sähkö tuli 1931 kuten useaan muuhunkin taloon Kalkkisissa. Alkuvaiheen rakennuslahjoitus täydentyi 1934, kun Sipi Koskisen ja seuran välillä tehtiin kauppakirja seuran-talon tontista.

Toiminta oli vaimeaa, kun Kalkkisiin tuli muitakin yhdistyksiä, yleinen lamakin vaikutti – ja sota. Sotien jälkeen päästiin taas vauhtiin ja taloa vuokrattiin esim. vuonna 1945 jopa 55 kertaa elokuva-näytäntöihin ja muille yhdistyksille. 1949 taloa korjattiin ja laajennettiin, ja remonttilainat pystyttiin maksamaan pois jo 1951.

1950-luvun alku oli nuorisoseuran vilkasta aikaa. Järjestettiin henkisiä kipailuja, joihin haastettiin kylän muita yhdistyksiä kilpailemaan esim. näytelmäsuorituksin, laulu- ja lausuntaesityksin ja puhein. Myös monenlainen urheilutoiminta oli vireää. Saman vuosikymmenen lopussa toiminta kuitenkin vaimeni, liekö liika innostus väsyttänyt aktiivit? Seuran perustamisesta lähtien vahvasti toiminnassa mukana ollut Elina Aro kuoli vuoden 1959 lopussa ja jätti osaltaan tyhjän aukon.

Toimitalo paloi salaman sytyttämänä 30.5.1963 maan tasalle. Savuavista raunioista kaivettiin talteen nipussa olleet pöytäkirjat, jotka säilyivät pääosin luettavina, vaikka hiiltynein reunoin.Tulipalosta alkoi nuorisoseuran uusi nousu. Seuran johtokunta päätti jatkaa toimintaa ja rakentaa uuden talon. Muualla maakunnassa seurat nukahtelivat, mutta Kalkkisissa ponnisteltiin uuden toimitalon hyväksi.

Rakennuspuut saatiin lahjoituksina kylän taloista. Suunniteltu yhteistyö kylän muiden seurojen kanssa ei onnistunut, ja nuorisoseura jatkoi omin voimin. Suomen Nuorisoseurojen liiton seura-talon tyyppipiirustuksilla toteutettu talo saatiin vesikattoon syksyllä 1969. Muutaman palkallisen työmiehen ja suunnattoman talkootyön ja mittavien lahjoitusten avulla talo saatiin lämmitystä myöten valmiiksi syksyllä 1972, ja vihkiäisjuhla vietettiin 11.3.1973. Toiminta pääsi jatkumaan, ja uudenlaiset harrastukset tulivat mahdollisiksi, mahtuihan salissa pelaamaan vaikka lentopalloa ja järjestämään suuriakin pitoja.

Kalkkinen ei olisi tämä kiinnostava, aktiivinen, omanlaisensa kylä ilman nuorisoseuraa. Kylän asukkaiden, ystävien ja vapaa-ajan asukkaiden kunnia-asia on kuulua Kalkkisten Nuorisoseuraan!

Teemu Riihelän kirjoituksesta Kalkkisten kyläkirja 1:een lyhentänyt Aila Tyrni